Kuulumisia menevän pojan elämän varrelta





Ajankohtaiset kuulumiset löytyvät nykyään Konstan Blogista!




Vuosi 2009


Vuoden 2009 aikana konsta kerkesi majailemaan jopa neljässä eri tallissa! Alkuvuosi Lauritsalassa, kevättalvi Taipalsaarella, kesä laitumella Simolassa ja syksy Lappeenrannassa Ahtiaisilla. Konstalle on tehnyt todella hyvää asua eri talleissa: Vieraassa paikassa se ei enää jännitä niin paljoa kuin ennen. :)

Tämä vuosi oli siitä poikkeuksellinen että emme käyneet yhdessäkään koulukisassa! Estekisoissa sitten vähän enemmäm :) Muutama ruusukekin saatiin sekä ensimmäinen voitto! Pestiin monet puoliveriset ;)

Kauden aikana startattiin ekaa kertaa 90 cm luokissa, sekä yksi 100 cm ratakin mentiin. Lisäksi ensimmäiset harjoituskenttäkisat kävimme katsastamassa ihan hyvällä menestyksellä kesäkuussa :) Heinäkuu menikin sitten sairasloman merkeissä, syytä ei oikein vieläkään tiedetä..

Syksyllä Konsta lähti taas minun matkaani Lappeenrantaan. Ahtiaisten tilalla ollaan oikein kivasti, mutta ensi vuoden alussa muutto maneesitallille edessä.


Vuosi 2008


Vuosi 2008 alkoi hiljaisissa merkeissä, kun kenttä oli pitkään todella huonona ja pääsin Konstaa ainoastaan viikonloppuisin katsomaan. Kisakausi avattiin toukokuussa yhdistetyllä kisalla, joka avasi kisakauden ihan mukavasti :) Ensimmäisten kisojen jälkeen kumminkin tuli omituista takapakkia, joka hierojan käynnin yhteydessä selvisi pelkäksi jäykkyydeksi, onneksi ei ollut vakavampaa! Kaksi kertaa hieroja kävi ja hyvin näytti vaikuttavan, koska sen jälkeen vaivoja ei enää ollut.

Kesäkuussa tapahtui paljon uusia asioita: konsta pääsi menemään ekaa kertaa maastoesteitä ratsutalli verrattomalla ja kisasimme ensimmäiset aluekisat Urjalassa Suomenhevosten kummajaisissa.
Heinäkuussa jatkoimme maastoesteiden parissa Suontaan kartanolla Seppo Laineen valmennuksessa. Aluksi poikaa vähän jännitti, mutta kun vauhtiin päästiin niin mentiin jo aika hyvin ;) mentiin valmennusvkl huipennukseksi harrasteluokan tasoisen maastorata!

Kaudella edistyimme myös kouluratsastuksen parissa. Kauden aikana sijoituimme kahdessa koulukisassa ja kisasimme yhden helppo a:n luokankin. Ehkä kuitenkin tuo helppo b on se meidän taso, mutta kivahan sitä välillä on vähän kokeilla ;)

Elokuun lopussa Konstaa odotti muutto itärajan tuntumaan Lappeenrantaan. Poika kotiutui loistavasti Lauritsalan hevostallille. Syksy meni treenatessa ja muutamat kisatkin menimme uudella kotitallillamme.

Hauska vuosi on ollut ja positiivista on se että jotain pientä kehitystäkin oli havaittavissa.. ;) Ensi kaudella olisi tarkoitus käydä useammissa aluekisoissa ja jos hyvään vauhtiin päästään kenttätreenien kanssa, niin joku kiva harrasteluokka olisi kiva :)


Vuosi 2007


Vuosi alkoi aika hiljaisissa merkeissä, kenttä oli tunnetusti jäinen ja kova. Helmikuussa osallistuimme Rosali Kivitien pitämälle valmennus viikonlopulle Ypäjällä. Reissu ei ihan mennyt putkeen.. Konsta oli aika hermona eikä ollut muutenkaan oikein oma itsensä. Mutta jotain hyötyä siitä reissustakin oli, nimittäin sen jälkeen alkoi poika toimia lähes kuin unelma :) Alkoi myötäämään niskastaan paremmin ja muutenkin tuli paljon kuuliaisemmaksi.
Ensimmäisissä kisoissa olimme tuokokuussa, menimme helppo C tasoisen koululuokan. Sijoitus jäi kauas, mutta arvokasta kokemusta tuli.


Kesäkuu kului lähinnä pojan viettäessä pienimuotoista lomaa laitumella kavereiden kanssa. Heinäkuun alussa saimme uusia esteitä talille, kiitos meidän isäukon. Pääsimme treenaamaan enemmän esteitä ja ensimmäisissa estekisoissa kävimmekin heinäkuun alkupuolella. Poika oli hieman ihmeissään, mutta upeasti silti suoritettiin molemmat radat, korkeudeltaan 50 cm ja 60 cm. Heinäkuussa myös teimme uuden estekorkeus ennätyksen, menimme ensimmäistä kertaa metristä ylitse ;) Muutenkin kotona harjoituksissa estekorkeudet alkoivat nousta: nyt meni 90 cm ratakin jo melkein leikiten.

Elokuussa kävimmekin sitten enemmän kisoissa. Koulukisoissa kävimme helppo c:tä ja b:tä kokeilemassa ja Loimihaan loikissa kävimme nappaamassa ensimmäisen sijoituksen. :) Elokuussa myös minä muutin Lappeenrantaan opiskelemaan, joten ratsastui jäi ainoastaan viikonlopuiksi.

Syyskuussa kisaaminen jatkui. Katjakin kokeili Konstalla kisaamista ja sijoittui myös. Saldona tältä kaudelta oli 4 ruusuketta ja paljon lisää kokemusta. :)

Loppu vuosi menikin rauhallisemmissa merkeissä. Jääkelien yllättäessä meni viikko jos toinenkin ihan vaan kävellessä, koska emme saaneet ketään kengittämään. Ja sitten kun hokit saatiin alle, sulikin jäät saman tien pois :D

Kokonaisuudessaan oli onnistunut vuosi ja selvästi kehitystä oli havaittavissa. Nyt vaan innolla odottelemaan ensi kauden haasteita ;)


Vuosi 2006


Konsta saapui meille toukokuun loppupuolella meille koeajalle. Juhannuksen aikaan sitten päätimme, että poika jää tänne ihan lopullisesti. Konsta ei osannu oikeastaan mitään meille tullessaan, mutta pikkuhiljaa alkoi oppia moniakin asioita. Alkukesä meni suurimmaksi osaksi sopivaa satulaa etsiessä. Kun satula löytyi, aloimme treenamaan ja opettamaan Konstalle uusia asoita.

Syksyllä aloimme hypätä, kun kuntoa oli pojalle tullut tarpeeksi. Poika innostui heti esteistä ja pääsimmekin jo ihan mukavasti vauhtiin esteiden kanssa. Kouluratsastus alkoi myös sujua. Loppuvuodesta Konsta alkoi ihan mukavasti jo myötäämään niskastaan. Myös väistöt olivat parantuneet huomattavasti ja myös takaosankäännös onnistui.

Konstan luottamus myös meitä kohtaan parani. Tietysti oltiinhan me sille aluksi aivan vieraita ihmisiä, niin eihän sitä luottamusta voi heti ensimmäisen viikon jälkeen odottaa. Nyt katsotaan miten vuosi 2007 lähtee käyntiin ja josko päästäisiin ensimmäisiin kisoihinkin ;)